Olen syntynyt 60-luvulla aikaan, jolloin asiakirjat kirjoitettiin kirjoituskoneilla, jos sellaisen sattui omistamaan. Gradun kirjoittamisaikaan 80-luvulla oli vielä käytössä DOS-pohjainen tekstinkäsittelyohjelma, jonka käyttö edellytti erilaisten näppäinkomentojen ja funktionäppäinten käyttöä. Pikkuhiljaa Windows-pohjaiset ohjelmat lisääntyivät madaltaen kynnystä opetella tietokoneohjelmien käyttöä. Internetin käytön yleistyttyä 1990-luvun alun jälkeen, myös me aikuiset ja vanhemmat pääsimme tutuksi tämän maailmanlaajuisen verkoston kanssa.
Meidän lapsemme sen sijaan ovat syntyneet tietokoneaikaan. Pienen lapsen kyky omaksua esimerkiksi hiiren hallintaa on ilmiömäistä. Pelikonsolien peleissä kehittyy paitsi koordinaatio, myös huomikyky. En pärjäisi pojilleni autopeleissä, vaikka ajokortin omistankin. Tietotekniikka kaiken kaikkiaan on hyvä asia ja tulee muokkaamaan meidän kulttuuriamme edelleen hyvässä ja pahassa. Paljon internettiä käyttäville ihmisille kehittyy ennen pitkää kyky silmäillä sivun tekstin muutamassa sekunnissa. Jos tieto ei löydy juuri tältä sivulta, hypätään taas seuraavalle. Kärsimättömyys odottaa hitaiden sivustojen latautumista ruudulle lisääntyy.
Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan asioiden kääntöpuoltakin ja lieveilmiöitä. Sosiaalisen median käytön räjähdysmäinen lisääntyminen on mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen ilmiö. Osasyynä tähän on varmaan yleinen tietoteknisten perustaitojen kehittyminen väestön keskuudessa. Mutta taustalla on muutakin kulttuurimme muutoksista johtuvaa kehitystä.
Yritän ymmärtää nykyaikaa ja tarvetta olla esillä kuvissa, videoissa, teksteissä jne. Voiko sukupolvien väliseltä ymmärtämättömyydeltä oikeastaan välttyä? Kuvittelin olevani sopeutuvainen ja ymmärtäväinen, mutta silti joudun toisinaan haukkomaan henkeä kuunnellessani nuorison juttuja ja ihmettelen heidän lähes yli-itsevarmaa asennetta lähes kaikkeen. Miten oma kasvatukseni poikkeaa siitä, miten ohjaan omia lapsiani eteen päin? Mielestäni opetan heille jakamisen ja toisesta huolehtimisen periaatteita. Yritän saada heidät ymmärtämään omien tekojen seuraamuksia hyvässä ja pahassa. Juurtuuko heihin tietämättäni myös asenteita, joita en heille soisi. Itsekkyyttä, ylpeyttä, jakamisen vaikeutta, materiaalisuutta, arvomaailman köyhtymistä. Itsetunto kehittyy terveeksi, jos ihminen saa oikeanlaista palautetta itsestään ja kokee tulleensa hyväksytyksi. Hakevatko sosiaalisen median aktiivikäyttäjät peilausta itselleen ulkomaailmasta Facebookin ja U-tube-videoiden ja keskustelupalstojen välityksellä? Yhdysvalloissa tutkittiin Facebookin käyttäjien asenteita kyselyllä, johon osallistui 1100 opiskelijaa. Lähes 37 % vastanneista oli sitä mieltä, että heidän sukupolvensa käyttää sosiaalisen median välineitä itsensä mainostamiseen, narsisitisiin pyrkimyksiin ja huomion hakemiseen. Olisiko tällainen suuntaus siirtymässä myös Suomeen?Onko suomalaisten itsetunto viimein kehittymässä parempaan suuntaan vai jääkö se pinnalliseksi ulkoisten asioiden julkiseksi paljasteluksi? Siinäpä pohtimisen aihetta.
perjantai 4. joulukuuta 2009
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Missäpäin maailmaa tahansa
Sosiaalista mediaa on käytetty jo kauan varsinkin erilaisten kuvanjako- ja yhteisöpalveluissa. Tosin käyttäjä on tuskin tiennyt käyttävänsä sosiaalista mediaa, sillä käsitteenä sosiaalinen media on aika uusi. Medioiden käyttö ja määrä on lisääntynyt vauhdilla. Yhtenä merkittävänä hyötynä sosiaalisten medioiden käytossä on se, että emme ole enää sidottuja omaan koneeseemme. Mediat ovat käytettävissä missä vai koneen ääreen istumme.
Ajatellaanpa vaikka muutaman viikon lomamatkalle matkaavia. Mukana on digikamera. Ahkeralla kuvaajalla muistikortti täyttyy aika nopeasti. Kameran kanssa voi mennä lähimpään nettikahvilaan ja viedä kameran kuvat esimerkiksi flickr- tai vaikkapa suomalaiseen kuvaboxi-palveluun. Muistikortti on taas vapaana uusille kuville ja Suomessa tai muualla maailmassa olevat sukulaiset ja tuttavat voivat ihailla jo kuvia melkein reaaliajassa.
Jokainen uusi asia vaatii jonkin verran uteliaisuutta, vähän rohkeutta ja ripauksen viitseliäisyyttä. Vanhaa tuttua tapaa viestiä ei silti tarvitse hylätä, vaan rinnalle voi ottaa uusia ja käyttää sitä palvelua ja tapaa, mikä tuntuu siinä tilanteessa sopivimmalta. Osa palveluista on saatavana suomenkielellä, mutta usein kielenä on englanti tms. Sosiaalisten medioiden käytön yleistyttyä voimme toivoa myös suomennoksia.
Annen sanoja lainaten "On tärkeää blogata nyt bloggauksen vuoksi, että opitaan käyttämään internetin tarjoamia mahdollisuusksia." Siispä olisi mielenkiintoista lukea tällä blogipalstalla käyttäjien kokemuksia erilaisten sosiaalista medioista, sekä opetuksessa, opiskelussa että yksityisessä viestinnässä.

torstai 22. lokakuuta 2009
Hyödyllinen internet
Sosiaalinen media on tullut yhä suositummaksi. Joku voi pitää pahana sitä, että ihmiset eivät soita toisilleen niin usein tai mene kylään. Sen sijaan saatetaan istua tietokoneen ääreen chattäilemään, kirjoittamaan blogia ja perustamaan julkista kuvagalleriaa. Jokaisella internet-yhteyden omaavalla on mahdollisuus tulla nähdyksi. Kirjoittaessa ja kuvia jakaessa kannattaakin tarkkaan miettiä, minkälaisen kuvan haluaa itsestään ulkomaailmalle antaa.
Kulttuuri elää ja muuttuu koko ajan. Meidän sosiaalinen käyttäytymisemme tai ainakin sen välineet muuttuvat. Internet auttaa ihmisiä monessa asiassa. Esimerkiksi suositun Facebookin käyttö lähti liikkeelle ajatuksesta hakea netin välityksellä vanhoja luokkakavereita. Viholliseksi internet tulee ihmisille, jotka eivät osaa lopettaa sen käyttöä vaan tulevat riippuvaisiksi jokapäiväisestä nettiannoksestaan tai paljastuksista Facebookissa. Mutta eihän jokaisesta ihmisestä tule rahapeliriippuvaistakaan, 'kohtuus kaikessa' pätee myös internetin käytössä.
Rohkeasti oppimaan uutta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)