Sosiaalinen media on tullut yhä suositummaksi. Joku voi pitää pahana sitä, että ihmiset eivät soita toisilleen niin usein tai mene kylään. Sen sijaan saatetaan istua tietokoneen ääreen chattäilemään, kirjoittamaan blogia ja perustamaan julkista kuvagalleriaa. Jokaisella internet-yhteyden omaavalla on mahdollisuus tulla nähdyksi. Kirjoittaessa ja kuvia jakaessa kannattaakin tarkkaan miettiä, minkälaisen kuvan haluaa itsestään ulkomaailmalle antaa.
Kulttuuri elää ja muuttuu koko ajan. Meidän sosiaalinen käyttäytymisemme tai ainakin sen välineet muuttuvat. Internet auttaa ihmisiä monessa asiassa. Esimerkiksi suositun Facebookin käyttö lähti liikkeelle ajatuksesta hakea netin välityksellä vanhoja luokkakavereita. Viholliseksi internet tulee ihmisille, jotka eivät osaa lopettaa sen käyttöä vaan tulevat riippuvaisiksi jokapäiväisestä nettiannoksestaan tai paljastuksista Facebookissa. Mutta eihän jokaisesta ihmisestä tule rahapeliriippuvaistakaan, 'kohtuus kaikessa' pätee myös internetin käytössä.
Rohkeasti oppimaan uutta!