Olen syntynyt 60-luvulla aikaan, jolloin asiakirjat kirjoitettiin kirjoituskoneilla, jos sellaisen sattui omistamaan. Gradun kirjoittamisaikaan 80-luvulla oli vielä käytössä DOS-pohjainen tekstinkäsittelyohjelma, jonka käyttö edellytti erilaisten näppäinkomentojen ja funktionäppäinten käyttöä. Pikkuhiljaa Windows-pohjaiset ohjelmat lisääntyivät madaltaen kynnystä opetella tietokoneohjelmien käyttöä. Internetin käytön yleistyttyä 1990-luvun alun jälkeen, myös me aikuiset ja vanhemmat pääsimme tutuksi tämän maailmanlaajuisen verkoston kanssa.
Meidän lapsemme sen sijaan ovat syntyneet tietokoneaikaan. Pienen lapsen kyky omaksua esimerkiksi hiiren hallintaa on ilmiömäistä. Pelikonsolien peleissä kehittyy paitsi koordinaatio, myös huomikyky. En pärjäisi pojilleni autopeleissä, vaikka ajokortin omistankin. Tietotekniikka kaiken kaikkiaan on hyvä asia ja tulee muokkaamaan meidän kulttuuriamme edelleen hyvässä ja pahassa. Paljon internettiä käyttäville ihmisille kehittyy ennen pitkää kyky silmäillä sivun tekstin muutamassa sekunnissa. Jos tieto ei löydy juuri tältä sivulta, hypätään taas seuraavalle. Kärsimättömyys odottaa hitaiden sivustojen latautumista ruudulle lisääntyy.
Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan asioiden kääntöpuoltakin ja lieveilmiöitä. Sosiaalisen median käytön räjähdysmäinen lisääntyminen on mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen ilmiö. Osasyynä tähän on varmaan yleinen tietoteknisten perustaitojen kehittyminen väestön keskuudessa. Mutta taustalla on muutakin kulttuurimme muutoksista johtuvaa kehitystä.
Yritän ymmärtää nykyaikaa ja tarvetta olla esillä kuvissa, videoissa, teksteissä jne. Voiko sukupolvien väliseltä ymmärtämättömyydeltä oikeastaan välttyä? Kuvittelin olevani sopeutuvainen ja ymmärtäväinen, mutta silti joudun toisinaan haukkomaan henkeä kuunnellessani nuorison juttuja ja ihmettelen heidän lähes yli-itsevarmaa asennetta lähes kaikkeen. Miten oma kasvatukseni poikkeaa siitä, miten ohjaan omia lapsiani eteen päin? Mielestäni opetan heille jakamisen ja toisesta huolehtimisen periaatteita. Yritän saada heidät ymmärtämään omien tekojen seuraamuksia hyvässä ja pahassa. Juurtuuko heihin tietämättäni myös asenteita, joita en heille soisi. Itsekkyyttä, ylpeyttä, jakamisen vaikeutta, materiaalisuutta, arvomaailman köyhtymistä. Itsetunto kehittyy terveeksi, jos ihminen saa oikeanlaista palautetta itsestään ja kokee tulleensa hyväksytyksi. Hakevatko sosiaalisen median aktiivikäyttäjät peilausta itselleen ulkomaailmasta Facebookin ja U-tube-videoiden ja keskustelupalstojen välityksellä? Yhdysvalloissa tutkittiin Facebookin käyttäjien asenteita kyselyllä, johon osallistui 1100 opiskelijaa. Lähes 37 % vastanneista oli sitä mieltä, että heidän sukupolvensa käyttää sosiaalisen median välineitä itsensä mainostamiseen, narsisitisiin pyrkimyksiin ja huomion hakemiseen. Olisiko tällainen suuntaus siirtymässä myös Suomeen?Onko suomalaisten itsetunto viimein kehittymässä parempaan suuntaan vai jääkö se pinnalliseksi ulkoisten asioiden julkiseksi paljasteluksi? Siinäpä pohtimisen aihetta.
Eijan kirjoitus pohtii asioita, joita olen myös pyörittänyt paljon mielessäni. Nuorison esilläolon tarpeeseen edellä kerrottujen lisäksi voi olla myös se, että jokapäiväisessä elämässä ei tule huomatuksi. Ei ole olemassa sitä aikuista, joka sanoisi ne tarvittavat hyvät ja kannustavat palautteet. Sen vuoksi hyväksyntää haetaan netistä. Media tuo meille julki toisten tragediat ja töppäilyt, joissa voimme kokea niitä tunteita, jotka ehkä omassa elämässä sen pinnallisuuden takia jää kokematta.
VastaaPoistaEhkä tämä on sukupolviasia. Suuri osa nuorista on tutustunut nettiin ilman aikuista ja edellisen sukupolven kokemuksia. Näkökulma on suppea; netistä on otettu käyttöön se osa, joka on tuntunut itselle parhaimmalta.
Internetin hyvät ja huonot puolet ovat tulleet yleiseen tietoon vain muutamia vuosia sitten. Nuoret eivät usein koulussa eivätkä kotona ole voineet saada mitään realistisia tietoja netissä toimimisen haitoista tai hyödyistä.
Runsaan kymmenen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon sähköisen median alueella, että vähemmästäkin hengästyy. Lapsi tarvitsee aina jonkin aikuisen turvalliseksi luotsaajaksi elämään ja sen mahdillisuuksiin.